Jokin aika sitten uutisoitiin puolustusministeri Antti Häkkäsen aikeista kieltää reservistä eroaminen. Reservistä on erottu ennätykselliseen tahtiin ukrainansodan alettua, ilmeisesti siksi, että yhä useampi suomalainen uskoo sodanuhan olevan todellinen, olematta kuitenkaan valmis taistelemaan maansa puolesta.

Suomi ei kuitenkaan ole ainoa maa, jossa halukkuus tarttua aseisiin on laskussa, vaan esimerkiksi Amerikassa armeija ja laivasto eivät Irakin ja Afganistanin sotien loppumisesta huolimatta tahdo enää päästä rekrytointitavoitteisiinsa. Yhtäältä rekrytoinnin ongelmat johtuvat uusien ikäluokkien liikalihavuudesta, sekä huume- ja mielenterveydellisten ongelmien lisääntymisestä, mutta muitakin syitä rekrytointivaikeuksiin on esitetty.

Se ryhmä, joka on perinteisesti liittynyt armeijaan useimmin ja taistellut maansa puolesta innokkaimmin, eli valkoiset miehet, on nyt jättämässä armeijan sankoin joukoin. Claremont instituutin tutkija Jeremy Carl kirjoittaa artikkelissaan, että vielä vuonna 2018 44 000 valkoista amerikkalaista listautui armeijaan, mutta vuonna 2023 luku oli pudonnut 25 000. Oleelliseksi valkoisten poissaolon tekee se, että vaikka USA:n armeijassa on kaikenlaista väkeä kaikenlaisista taustoita, niin raskaimmat taistelutoimet jäävät tyypillisesti yksiköille, jotka koostuvat enimmäkseen valkoisista miehistä. Clarkin mukaan esimerkiksi erikoisjoukkojen sotilaista 80 % on valkoisia ja laivaston erikoisjoukoissa luku on 84 %. Ja tämä siitä huolimatta, että erikoisjoukkoihinkin on yritetty rekrytoida mahdollisimman paljon eri vähemmistöihin kuuluvia.

Syy siihen, miksi valkoiset amerikkalaiset eivät enää halua liittyä armeijaan ja taistella maansa puolesta on yksinkertaisesti se, että yhä useampi amerikkalainen ei enää koe tuota maata omakseen. Suomi ei tietenkään ole Amerikka ja Suomessa reservistä eroajien vaikuttimet ovat epäilemättä konkreettisempia kuin amerikkalaisten ja eroajat ovat luultavasti keskimääräistä vähemmän isänmaallista tyyppiä, toisin kuin Amerikassa, jossa juuri konservatiivit, jotka ovat muodostaneet armeijan selkärannan, ovat luopumassa asepalveluksesta.

Mutta myös meillä yhä useampi isänmaallinenkin suomalainen alkaa jatkossa miettiä asevelvollisuuden järkevyyttä, kun Suomi lakkaa olemasta suomalaisten maa ja hajoaa etnisuskonnollisten ryhmien tilkkutäkiksi. Tulevaisuudessa yhä useampi minunkin kaltaiseni, joille armeijan käyminen on ollut itsestäänselvyys alkaa kyselemään, pitääkö minun todella lähettää poikani kuolemaan sodassa Sergeitä ja Igoria vastaan, jotta Ahmed ja Muhammed, jotka eivät armeijaa käyneet voisivat elää rauhassa ja mennä tyttärieni kanssa naimisiin?

Joku voi tietysti sanoa, että asevelvollisuus takaa Ahmedin ja Muhammedinkin osallistumisen taistelutoimiin, mutta tosiasia on, että armeijasta on jo vuosia sitten tullut käytännössä vapaaehtoinen ja noin kolmannes miehistä jättää sen käymättä. Ja mitä maahanmuuttajien halukkuuteen taistella tämän maan armeijassa tulee, niin miksi he taistelisivat maan puolesta, jota suurin osa ei todellisuudessa tunne omakseen? Vertailun vuoksi todettakoon, että Islamilaisen valtion kulta-aikoina kävi ilmi, että ISIS:in riveissä taisteli enemmän britti muslimeja, kuin heitä palveli Britannian armeijassa. Ja mitä muihin maahanmuuttajiin tulee, niin venäläiset lienevät suurin maahanmuuttajaryhmämme, enkä ole aivan varma heidänkään luotettavuudestaan, jos panssarit todella vyöryvät rajan yli.

Armeijan suosion lasku, niin Suomessa kuin muuallakin länsimaissa on kuitenkin osa suurempaa ilmiötä, jossa yhä useammasta tuntuu, että tämä maailma ei kerta kaikkiaan ole meitä varten, eikä meillä siksi ole halua sitä puolustaa.

Kun televisiossa ja radiossa mainostetaan parhaaseen katselu/-kuunteluaikaan dildoja, prostituutiota pidetään normaalina ammatinvalintana ja homoseksuaalisuus esitetään parisuhteen tyypillisenä muotona, jolla sinulle yritetään myydä vakuutuksia, on aika pohtia, onko asenteiden vapautumisessa menty ehkä jo liian pitkälle?   

Voi tuntua vähäpätöiseltä valittaa vakuutusyhtiön mainosten kaltaisista pikkujutuista, jossa normaalia pariskuntaa esittää kaksi miestä, mutta tosiasia on, että meidän maailmamme koostuu noista pikkujutuista. Kyse ei myöskään ole siitä, etteivätkö ihmiset muuttaisi asenteitaan tai että suurin osa suomalaisista pahoittaisi mielensä katsoessaan Modernia perhettä tai menettäisivät yöunensa elokuvista, joissa naiset käyttäytyvät miehekkäästi tai miehet naismaisesti. Ihminen on sopeutuvainen eläin ja valtava enemmistö ihmisistä sopeutuu yhteiskunnan asenneilmaston muutoksiin ja omaksuu, ainakin pääpiirteissään, uudet asenteet, ihanteet ja mielipiteet. Ja ensimmäisinä sopeutuvat älykkäät ihmiset, jotka nopeimmin ymmärtävät ajan virran muutokset ja osaavat vaivattomammin muuttaa asenteitaan vastaamaan niiden vaatimuksia.

Mutta juuri tuossa ihmisen kyvyssä sopeutua maailman muutoksiin piileekin ongelman ydin. Sillä pelkkä sopeutuminen ajan virtauksiin ei kerro mitään noiden virtausten järkevyydestä tai siitä millaisia vaikutuksia niillä on yksilöiden elämään tai yhteiskuntaan yleensä. Jos vertailukohtaa halutaan etsiä eläinmaailmasta, niin monet pandat ovat sopeutuneet elämään täydellisesti eläintarhoissa ja ovat niissä kaiketi onnellisiakin, mutta hyvin harvat niistä onnistuvat vankeudessa enää lisääntymään. Ja jos pandat tuntuvat hieman kaukaa haetulta esimerkiltä, niin ajatellaan vaikka itänaapuriamme ja siellä 90- luvun alkuun voimassa ollutta kommunistista järjestelmää. Ihmiset sopeutuivat tuohon järjestelmään ja elivät sen pelisääntöjen mukaan, mutta voiko joku väittää, että tuossa järjestelmässä olisi ollut jotain järkeä?

Toisin sanoen. Se, että sinulla on samanlaisia asenteita kuin muillakin ihmisillä tai se, että nuo asenteet ovat yleisesti hyväksyttyjä ja moderneja ei tarkoita, että nuo asenteet olisivat erityisen mielekkäitä tai niiden omaksuminen yhteiskunnan kannalta järkevää. Jos asia halutaan esittää vielä hieman toisella tavalla, niin ajattele, että sinut suljettaisiin hullujenhuoneeseen ja joutuisit asumaan siellä vaikkapa vuoden. Ensin hullujen tavat, eleet, ilmeet, mielipiteet ja yllättävät reaktiot varmasti kiusaisivat sinua, mutta loppujen lopuksi sinä tottuisit hullujen tapoihin ja oppisit elämään uudessa ympäristössäsi. Mutta selvää lienee, että hullujenhuone ja sen asukit eivät ole optimaalinen ympäristö normaaleille ihmisille, eikä kukaan oikeasti halua viettää aikaansa kroonisesti masentuneiden ja skitsofreenikoiden ympäröimänä, vaan me haluamme elää ympäristössä, joka on ennustettava ja jossa voimme viettää aikaa kaltaistemme seurassa, joiden mielipiteet, arvot ja huumori ovat suunnilleen samanlaista kuin itsellämmekin.

Voidaan ajatella, että yhteiskunta asettuu jatkumolle, jonka toisessa päässä on jonkinlainen utopia, jossa kaikki on niin hyvin kuin mahdollista ja toisessa ääripäässä Pohjoiskorean kaltainen poliisivaltio, jossa jokaisen on valehdeltava kaikesta kaiken aikaa ja jossa todenpuhumisesta saa kuulan kalloonsa tai menolipun suolakaivoksiin. Me emme tietenkään elä Pohjoiskoreassa, mutta viimeiset 10–15 vuotta yhteiskunta on lipsunut koko ajan yhä kummallisempaan suuntaan ja meidän kaikkien on kokoajan vakuuteltava itsellemme, että asiat, jotka eivät tunnu oikeilta ja normaaleilta, kuitenkin ovat oikeita ja normaaleja ja tuo näytelmä, jossa me vakuutamme itsellemme, että homoseksuaalisuus on yhtä normaalia kuin heteroseksuaalisuus ja jossa sukupuolta voi vaihtaa tekemällä ilmoituksen maistraattiin, ja jossa mustat muslimit ovat suomalaisia, syö meidän henkisiä resurssejamme. Ja koska maailma muuttuu koko ajan omituisemmaksi ja asenteet, jotka eilen olivat hulluja ovat nyt normaaleja ja normaalit asenteet ovat puolestaan hulluja, me emme halua ottaa osaa tuohon maailmaan, vaan vetäydymme omiin oloihimme ja käytämme aikamme viihdyttämällä itseämme kukin parhaaksi katsomallamme tavalla. Mikä onkin internetiksi kutsumamme virtuaalitodellisuuden, YouTuben ja sosiaalisen median alustojen myötä helpompaa kuin koskaan.

Tässä vaiheessa on hyvä todeta, että jos nämä aiheet tuntuvat epämukavilta tai niiden käsitteleminen typerältä tai vanhanaikaiselta, niin se johtuu juuri siitä, että älykkäinä ihmisinä me yhtäältä omaksumme nykyajan yltiö liberaalit asenteet ja toisaalta, ne kuitenkin tuntuvat meistä vääriltä. Ja tuo järjen ja tunteen ristiriita, on se mikä epämukavuuden tunteen ja halun olla käsittelemättä näitä asioita synnyttää. Eikä tuota tunnetta oikein voi käyttää argumenttinakaan, koska älykkäinä ihmisinä, me tiedämme, että järjen ja rationaalisuuden tulee voittaa meidän arkaaiset tunteemme. Ja kuitenkin. Jos me olemme niin järkeviä ja rationaalisia, niin miksi nuorten itsetuhoisuus, allergiat ja lihavuus lisääntyvät koko ajan? Ja jos meidän rationaalisuutemme ja suvaitsevaisuutemme on niin hienoa, niin miksi valtio hukkuu velkaan, syntyvyys on romahtanut ja joka viides suomalainen kärsii yksinäisyydestä.

Tosiasia on, että meillä on rakenteellisia ongelmia, jotka sitten ilmenevät esimerkiksi reservistä eroamisena, syntyvyyden romahtamisena ja yksinäisyyden lisääntymisenä. Mutta ei reservistä eroaminen ole reservistä eroamisen syy, eikä syntyvyyden romahtaminen aiheuta syntyvyyden romahtamista, eikä yksinäisyys ole syy yksinäisyyteen. Rakenteelliset ongelmat johtuvat yhteiskunnan rakenteista, jotka puolestaan koostuvat tuhansista pienistä asioista. Mainoksista, vitseistä, meemeistä, asenteista, eleistä, ilmeistä ja niin edelleen. Ei ole olemassa mitään yhtä syytä, joka selittäisi kaiken paitsi kenties tämä laukalle lähtenyt individualismi, joka pyrkii purkamaan kaikki rakenteet yksilön ympäriltä, joihin hän voi tukeutua. Mutta toisaalta tuo individualismin eetoskin koostuu tuhansista pienistä asioista.

Jos palataan kirjoituksen alun puolustusministeriimme, niin siitä, että joku kokoomuspoliitikko sanoo kerrankin jotain järkevää ei ehkä kannata kauheasti innostua. Mutta ehdotus reservistä eroamisen kieltämiseksi on kuitenkin kannatettava, koska se mitä Häkkänen sanoo, on että yksilön oikeuksien lisäksi meillä on myös velvollisuuksia toisiamme ja isänmaatamme kohtaan ja nuo oikeudet ovat olemassa vain niin kauan, kuin me olemme valmiit täyttämään velvollisuutemme. Sillä ilman velvollisuuksia toisiamme kohtaan voidaan kysyä, onko meitä missään järkevässä mielessä olemassakaan?