Kuuntele podcastina

Kun pride viikko on nyt turvallisesti takanapäin, on hyvä hetki pohtia mitä pride meistä ja meidän yhteiskunnastamme isossa kuvassa kertoo?

Kun pride viikko on nyt turvallisesti takanapäin, on hyvä hetki pohtia mitä pride meistä ja meidän yhteiskunnastamme isossa kuvassa kertoo?

Juhlallisuudet huipentuivat tuttuun tapaan kulkueeseen, joka keräsi tänä vuonna lähes 100 000 osanottajaa ja jonka tarkoitus on juhlia seksuaalista poikkeavuutta. Priden puolestapuhujat ovat sanoneet, että itseasiassa kulkue juhlii ihmisoikeuksia ja rakkautta, mutta itsekin joskus rakastaneena voin sanoa, että mitä ikinä rakkaus onkin, niin se ei ole Gay pride. Rakkaus, josta on kirjoitettu loputtomasti runoja, kirjoja ja lauluja ei ilmene siten, että miehet pukeutuvat korkokenkiin ja marssivat pitkin Aleksanterinkatua heiluttelemassa transvestiiteille omistettuja lippuja. Ja mitä ihmisoikeuksiin tulee, niin kaikkia mahdollisia asioita aborteista arvokkaaseen ikääntymiseen mainostetaan ihmisoikeuksina, yksinkertaisesti siksi, että kun jokin asia saadaan julistettua ihmisoikeudeksi, voidaan kaikki, jotka haluavat kyseistä asiaa vastustaa, esimerkiksi rajaamalla aborttioikeutta tai leikkaamalla kansaneläkkeen indeksikorotusta leimata hirviöiksi, jotka eivät kannata tai vastusta jotain yksittäistä asiaa, vaan he vastustavat kaikille kuuluvia jakamattomia ihmisoikeuksia.

Ja kukapa nyt ihmisoikeuksia haluaisi vastustaa.

Parhaassa tapauksessa ihmisoikeuksiksi julistetut asiat onnistutaan kirjaamaan rikoslakiin, siten että poikkeavin mielipiteiden esittäjät muuttuvat rikollisiksi, jotka tulee panna vankilaan tai vähintään he muuttuvat öyhöttäjiksi, jotka tulee sulkea julkisen keskustelun ulkopuolelle. Näin on käynyt muun muassa keskustelulle seksuaalivähemmistöistä, joiden kritiikki on rikoslaissa käytännössä kriminalisoitu. Paljon puhuvasti kyse on rikoslain 11 luvusta, jonka otsikko on Sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan.

Aika kovaa tekstiä. Käsi ylös kuka haluaa tulla tuomituksi rikoksista ihmisyyttä vastaan. Rikoslain 11 luvun 10 §, joka on siis laki kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, kuuluu seuraavalla tavalla.

”Joka asettaa yleisön saataville tai muutoin yleisön keskuuteen levittää tai pitää yleisön saatavilla tiedon, mielipiteen tai muun viestin, jossa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää rodun, ihonvärin, syntyperän, kansallisen tai etnisen alkuperän, uskonnon tai vakaumuksen, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden perusteella taikka niihin rinnastettavalla muulla perusteella, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.”

Onko panettelua sanoa, että homojen ei tulisi saada adoptoida lapsia ja mennä naimisiin? Tällainen mielipidehän tarkoittaa, että sen esittäjän mielestä homot eivät ole syystä tai toisesta kykeneviä vanhemmiksi ja oikeus avioliittoon ei kuulu heille. Onko tämä panettelua? Ehkä on. Ehkä ei. Haluaako joku ottaa selvää? Kuka haluaa tuomion kiihottamisesta kansanryhmää vastaan?

Seksuaalisen suuntautumisen lisääminen kiihotukselta suojattujen ryhmien joukkoon, on verrattain tuore, mutta asiaa ei olla suinkaan jättämässä tähän, vaan kiihottamispykälän lisäksi on keskusteltu myös eheyttämisterapian kieltämisestä, joka voi kuulostaa monista kivalta, koska ihmiset yhdistävät eheyttämisterapian mielessään suu vaahdossa messuaviin pappeihin ja kaiken maailman Päivi Räsäsiin, joiden ahdasmielisyyttä me suvaitsevaiset ja sivistyneet ihmiset tietysti vastustamme. Tosiasiassa lakiesityksen todellinen tarkoitus lienee trans ideologian vahvistaminen, joka tarkoittaa, että jos omaa puberteettiaan ihmettelevä teinityttö sanoo, että joskus hänestä tuntuu, että olisi kivempi olla poika, laki kieltäisi sinua sanomasta, että odota vähän, se menee kyllä ohi, koska voidaan tulkita, että sinä yrität eheyttää tytön. Jos tämä tuntuu ylilyönniltä, niin maissa, joissa tällainen lainsäädäntö on voimassa terapeutit ovat kertoneet olevansa haluttomia työskentelemään lasten kanssa, jotka kärsivät gender dysforiasta, koska pelkäävät mahdollisia juridisia seuraamuksia.

Jos palataan dysforioista takaisin marssille, niin pridea puolustetaan sillä, että se tekee seksuaalivähemmistöt näkyviksi ja edistää suvaitsevaisuutta. Molemmat argumentit ovat varmaan joskus pitäneetkin paikkansa ja voidaan sanoa, että marsseille olikin tarvetta, joskus 90- luvulla, kun ennakkoluuloja oli enemmän, eivätkä homot saaneet mennä keskenään naimisiin. Mutta nyt kun täydellinen yhdenvertaisuus on saavutettu ja homoutta tulee, joka tuutista, niin miksi siellä enää marssitaan?

Priden järjestävästä SETA:sta onkin tullut instituutio ja instituutiot eivät tunnetusti suostu kuolemaan, vaan keksivät itselleen aina uusia tehtäviä oikeuttaakseen olemassaolonsa, kuten nyt esimerkiksi tämän trans hulluuden ja eheyttämisen kieltävän lainsäädännön edistämisen. SETAN järjestämä pride on puolestaan muuttunut vuosien saatossa marginaaliryhmien tapahtumasta kansanjuhlaksi, jonka suosion laajuus kertoo jotain oleellisesta suomalaisesta yhteiskunnasta. Tapahtumalla onkin lähes 200 yhteistyökumppania, mukana muun muassa ALKO, suomen asianajajaliitto, keskusta nuoret, Musti ja mirri, Thaimaan suurlähetystö, Helsingin seudun ympäristöpalvelut, F-Secure, IKEA, KELA, punainen risti, SDP, Martat, Outokumpu, kokoomus opiskelijat, väestöliitto, Crosfit korjaamo, USA:n suurlähetystö ja Suomen kommunistinen puolue, vain muutamia mainitakseni.

Lienee aiheellista kysyä, miksi seksuaalinen poikkeavuus yhdistää, niin kokoomus nuoria, kuin Suomen kommunistista puoluettakin?  

Vastaus tuohon kysymykseen on, että se mikä länsimaisia marxisteja ja talousliberaalia oikeistoa on yhdistänyt jo vuosikymmeniä, on ollut usko individualismiin ja yksilön vapauttamiseen yhteiskunnan rajoittavista kahleista. Tietenkään tämä ei päde siihen rautaesiripun takaiseen marxismiin, joka oli joukko poliisivaltioita, mutta esimerkiksi Tarja Halonen, joka on ollut koko ikänsä demari, oli aikanaan perustamassa SETAA ja oli tänä vuonna valittu pride kulkueen suojelijaksi.

Jos marssille halutaan laajempaa historiallista kontekstia, niin seksin tai seksuaalisuuden juhlimisessa ei sinänsä ole mitään ihmeellistä, vaan läpi aikojen ihmiset ovat juhlineet äiti maata ja uhranneet hedelmällisyyden jumalille. Ja perinteisesti seksuaalisuutta on juhlittu, koska se on yhdistetty, ymmärrettävistä syistä, hedelmällisyyteen ja yhteisön elinvoimaan.

Pride on kuitenkin poikkeama ikiaikaisista juhannus- ja elonkorjuujuhlista, koska se ei juhli hedelmällisyyttä ja yhteisön elinvoimaa, vaan se juhlii seksuaalista poikkeavuutta, eli käytännössä hedelmättömyyttä. Sillä seksuaalinen poikkeavuus on määritelmän mukaan poikkeama miehen ja naisen välisestä himosta ja rakkaudesta, jotka johtavat lasten syntymiseen ja elämän jatkumiseen, jota varten himo ja rakkaus ovat ylipäätään olemassa.

Yhteisön elinvoiman kannalta paraatien järjestäminen seksuaaliselle poikkeavuudelle on aivan yhtä järkevää kuin järjestää niitä onnistuneiden aborttien tai sterilisaation kunniaksi.

On epäilemättä tapauksia, jolloin esimerkiksi abortti on oikea ratkaisu, mutta eikö olisi omituista, jos 100 000 ihmistä tanssisi hymyssä suin pitkin Aleksanterinkatua ja heiluttelisi kuvia kuolleista sikiöistä? Toisin sanoen. Se, että jokin ratkaisu voi tiettynä hetkenä tietylle yksilölle olla oikea ratkaisu ei tee siitä yleistä kansanjuhlaa. Mutta jos tuosta asiasta tulee kansanjuhla, niin kai se kertoo jotain siitä kansasta, joka juhlaan osallistuu.

Ja tämä kansa, joka Aleksanterinkadulla oli marssimassa sateenkaarilippujen alla, on todella tulossa hedelmättömäksi ja on kuolemassa pois. Tuoreimpien tilastojen mukaan syntyvyys vuonna 2022 oli ennätys alhaista, kokonaishedelmällisyysluku oli 1.32, ja Suomeen muutti enemmän ihmisiä ulkomailta kuin täällä syntyi lapsia. Syntyneitä lapsia oli kaikkiaan 44 993 ja kun tuosta vähennetään maahanmuuttajille syntyneet lapset, joita on tyypillisesti noin 14 % lapsista, tippuu suomalaisnaisten synnyttämien lasten määrä alle 40 000 ja tämä tilanteessa, jossa saman tilaston mukaan Suomessa kuoli yli 60 000 ihmistä. Jos jatketaan tilastojen parissa, ja pahoittelen, että jankkaan näitä samoja asioita, niin PEW research centerin arvion mukaan 11 – 15 % Suomen väestöstä on muslimeja vuonna 2050 ja nuo ennusteet on tehty, ennen kuin syntyvyys romahti nykyiselle tasolle. Kun tuohon vielä lisätään, että maahanmuuttajat ja maahanmuuttaja taustaiset ovat ikäjakaumaltaan suomalaisia paljon nuorempia, niin lienee aiheellista kysyä mikä osuus alle 40 vuotiaista vuonna 2050 on muslimeja? 20 %, vai ehkä enemmän? Entä alle 20 tai alle 10 vuotiaista. Ehkä 25 tai kenties 30 %. Entä missä noita muslimeja on eniten? Suurissa kaupungeissa, kuten Turussa, Tampereella ja pääkaupunkiseudulla.

En voi väittää tietäväni mitä Aleksanterinkadulla heinäkuussa 2050 tapahtuu, mutta olen melko varma, että mitä se ikinä onkin, siihen ei liity sateenkaarilippuja. Ja jos asiasta on jotain epäilyksiä, niin Hamtramckin kaupunki USA:ssa, joka valitsi maan ensimmäisen muslimienemmistöisen kaupunginvaltuuston, kielsi pride liput kaupungin rakennuksissa. Kaikkea ei kuitenkaan onneksi kielletty, sillä sama valtuusto hyväksyi sateenkaariväen iloksi eläinten rituaaliteurastukset asukkaiden takapihoilla.

Englantilainen historioitsija Eric Hobsbawm on muistaakseni sanonut, että asiat muuttuvat selvemmiksi, jos miettii miltä ne näyttävät jostain kauempaa kuten toiselta planeetalta tai tuhannen vuoden päästä tulevaisuudesta katsottuna. Ja jos minä yritän ottaa asioihin etäisyyttä ja katsoa toiselta planeetalta, kuinka homoutta juhlitaan Helsingin keskustassa, samalla kun islamisaatio etenee, valtionvelka kasvaa, syntyvyys romahtaa ja itänaapurimme on luisumassa kohti anarkiaa, on vaikea olla ajattelematta, että se mitä minä näen ei ole kansanjuhla, vaan sivilisaatio rappio.